Meän Opisto on aloittanut toimintansa 2011, kun Ylitornion ja Pellon kansalaisopistot yhdistettiin yhteiseksi seutuopistoksi. Isäntäkuntana Meän Opistossa on Ylitornio, joka huolehtii opiston taloudesta ja hallinnosta. Palvelupiste löytyy molemmista kunnista.
Meän Opisto tarjoaa vuosittain n. 7000 opetustuntia, josta taiteen perusopetusta 120 tuntia. Kurssilaisia on n. 1700. Opetustunteja järjestetään koko toiminta-alueella. Päätoimisia opettajia opistossa on viisi, joista yksi toimii samalla opiston suunnittelijaopettajana. Tuntiopettajia opistossa on n. 60. Opetuksessa painottuu taideaineet, kädentaidot ja kielet. Viime vuosina erityisesti liikuntaan, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien kurssien suosio on ollut kasvussa. Yleisin toimintamuoto on kerran viikossa toimivat ryhmät.
Meän Opistossa voivat opiskella kaikki monipuolisista opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksista kiinnostuneet, pohjakoulutuksesta ja iästä riippumatta.
Opetusta järjestetään lähi-, verkko- sekä hybridiopetuksena. Opetus alkaa syyslukukaudella syyskuussa ja päättyy marras–joulukuussa. Kevätlukukausi alkaa loppiaisen jälkeen ja päättyy huhti–toukokuussa. Opistossa järjestetään myös lyhytkursseja kesällä.
Meän Opisto järjestää myös erilaisia tapahtumia mm. kevätnäyttelyjä, taidenäyttelyjä ja musiikkikurssilaisten konsertteja.